Sotesta 7: Hoidon jatkuvuus
Onko sinulla kokemus jatkuvasti vaihtuvasta lääkäristä?
Turhauttaako asioiden selittäminen moneen kertaan? Duodecim –lehdessä on
kollega Risto Raivion erinomainen katsaus hoidon
jatkuvuuden merkitykseen terveydenhuollossa. Aihe on äärimmäisen ajankohtainen
sote-uudistuksen valmistelussa sekä kuntien talousarviosuunnittelussa.
Viittasin valtion tyhjenevään rahasäkkiin jo
sote-kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa. Raivio
kirjoittaa: ”Väestön hyvinvoinnin turvaaminen ja edistäminen edellyttävät
toimintatavan muutosta. Tuotantokeskeisestä, vajavuuksiin keskittyvästä
toimintamallista on pakko siirtyä ihmiskeskeiseen toimintatapaan, joka ottaa
huomioon kaikkien osapuolten voimavarat.” Kyse on siis sekä potilaiden,
hoitohenkilökunnan että järjestelmän voimavaroista.
Koko sote-uudistus lähti (lähtee edelleen?) ajatuksesta,
että parannetaan toimintaa ja kustannustehokkuutta mm yhdistämällä toimintoja
ja purkamalla raja-aitoja (integraatio). Tämä edistäisi myös hoidon
jatkuvuutta. Hoitosuhteen jatkuvuuden puute on yhdistetty terveydenhuollon
kustannusten lisääntymiseen ja hoidon päällekkäisyyteen eli turhiin
kustannuksiin. Tähän liittyy myös tietojärjestelmäongelmat. Pahimmillaan
samalta potilaalta otetaan useamman kerran kuukaudessa samat laboratoriokokeet
eri lääkäreiden määrääminä, koska eivät tiedä toisistaan tai näe toistensa
määräämien tutkimusten tuloksia.
Hoidon jatkuvuudessa olennaista on, että potilas tapaa saman
terveydenhuoltoalan ammattihenkilön toistuvasti (hoitaja tai lääkäri, mieluiten
tiimi). Varsinkin perusterveydenhuollossa tunnettu iskulause ”ihminen on
psykofyysissosiaalinen kokonaisuus” korostuu. Hoitohenkilökunnan on
merkittävästi helpompi (lue: halvempi, nopeampi ja tehokkaampi) tehdä potilasta
koskevia päätöksiä, kun hän tuntee henkilön historiaa ja elinolosuhteita.
Perusterveydenhuollon lääkärit ovatkin parhaillaan ikään kuin
koordinaattoreita, joilla on aina kokonaiskuva potilaan tilanteesta
sivupolkuineen.
Järjestelmän tehtävä on tunnistaa tarve ja haasteet ja
järjestää sitten olosuhteet toimiviksi. Hoidon jatkuvuuden merkitys
kustannuksiin jää helposti epäselväksi henkilölle, jolla ei ole kosketuspintaa
terveydenhuollon arkeen. Kuten katsauksessa todetaan, hoidon jatkuvuuden
merkityksestä ja myönteisistä vaikutuksista perusterveydenhuollon potilaille, terveydenhuollon
ammattilaisille sekä palvelujärjestelmälle on runsaasti tutkimukseen perustuvaa
tietoa. Potilaiden, terveydenhuollon toimijoiden ja erityisesti päättäjien
tietoisuutta hoidon jatkuvuuden merkityksestä tulisikin lisätä.
Jäljelle jää enää kysymys siitä, onko tahtotilaa huomioida tämä ”humanistinen”
keino terveydenhuoltokustannusten hillitsemiseksi ja työhyvinvoinnin
parantamiseksi. Entä onko tahtotilaa ylläpitää terveydenhuollon
ammattihenkilöiden työhyvinvointia, jotta hoidon jatkuvuus ja sitä myöten
kulukuri varmistetaan?
Kommentit
Lähetä kommentti