Sotesta 2: Ensihoito ja talous

Oli ajatus aloittaa sote-paketin purku kivijalasta eli perusterveydenhuollosta ja yleislääkäreistä. Uutisvirtaan pukkaa kuitenkin juttua paikallisista ensihoitosäästöistä, niinpä mennään takaperin puuhun ja aloitetaan jäävuoren huipusta. Ja vaikka parhaani tein tiivistämisessä, ei tästä tämän lyhyempää saanut.

Ensihoito, sairaalan tai hoitolaitosten ulkopuolella tapahtuva hoito, on kehittynyt valtavasti viime vuosikymmeninä. Historiassa ambulanssi oli yhtä kuin sairaankuljetus, joka pääosin ”load and go” eli ”lastaa ja kuskaa” –periaatteella kuljetti sairaita kohti hoitopaikkaa. Vähitellen ambulansseihin saatiin lisää välineistöä ja varsinainen ensihoito alkoi kehittyä. Nykyään, lain ja asetuksen mukaan, ensihoidon periaate on usein nimenomaan ensi hoitoa, jossa kantava ajatus onkin ”stay and play” eli ”jää ja pelaa”. Kyse on useamman toimijatahon muodostamasta hoitoketjusta. Ensihoidon järjestämisvastuu oli ennen kunnilla, mutta nykyään sairaanhoitopiireillä, tulevassa sotessa maakunnilla.

Ensihoidon kehityksen on mahdollistanut moni asia. Lääketiede ja teknologia ovat kehittyneet harppauksilla, ja yhä useampiin vaivoihin on vähintään kannettava tutkimusvälineistö, usein hoitovälineistökin ambulansseihin sopivassa muodossa saatavilla. Ensihoitohenkilöstön koulutus on asetuksella säädeltyä, kattavaa ja erityisesti ns hoitotason (eli parhaimman varustelutason) ambulansseissa pystytään huomattavan tasokkaaseen henkeä ja terveyttä pelastavaan hoitoon.   Hoitoketjuja on hiottu tutkimusnäyttöön perustuen ja sähköiset palvelut mahdollistavat esimerkiksi potilastiedon lähettämisen lääkärin nähtäväksi suoraan kentältä. Yhä useammin potilasta ei edes tarvitse kuljettaa hoitoyksikköön, vaan tarvittava apu saadaan annettua jo "kentällä".

Mennään käytäntöön ja lähestytään ensihoidon merkitystä tuoreen esimerkkitapauksen kautta. Työntekijä, sanottakoon vaikka Heikiksi 60v, tuupertuu aamulla klo 8.30 työpaikallaan. Lähellä on onneksi työkaveri, joka näkee tapahtuneen ja soittaa 112. Heikki hengittää, joten hätäkeskuksen (HäKe) ohjeiden mukaan elvytystä ei tarvita, mutta ambulanssi saapuu tehtävälle kiireellisenä. Työkaveri osaa sanoa HäKeen Heikin valitelleen huonoa oloa rinnassa jo töihin tullessaan. Ambulanssin saavuttua Heikki on tajuissaan, mutta kivulias. Ensihoitajat ottavat potilaalta mm EKG:n eli sydänfilmin, joka lähetetäänkin sähköisesti suoraan päivystävän kardiologin (sydänlääkärin) mobiilinäytölle sairaalaan 20km päähän. Tilanne on selvä: Heikillä on akuutti sydäninfarkti. Heikki saa akuuttilääkkeet ambulanssissa, samalla kun sairaalassa tiedetään jo valmistautua Heikin saapumiseen. Noin 5h myöhemmin Heikki soittaa itse sairaalasta esimiehelleen, että sepelvaltimo (sydänlihakselle verta vievä suoni) oli tukossa mutta on nyt avattu ns. pallolaajennuksella. Nopean toiminnan ansiosta ennuste näyttää erittäin hyvältä. Sydäninfarktiin kuolleisuus Suomessa työikäisten keskuudessa on noin 15%.

Heikin tapauksessa vasteajat olivat lyhyitä kaikissa portaissa: oireiden ilmaantuminen -> soitto 112 -> ambulanssin saapuminen -> ensihoitohenkilöstön tilannearvio -> EKG ja siitä nähty diagnoosi -> ensihoidon aloittaminen -> tarkoituksenmukainen hoito sairaalassa. 
Valtimotukkeumat (sydän- ja aivoinfarktit) ovat terveystalouden näkökulmasta yksi kriittisimpiä esimerkkejä hoidon saatavuuden merkityksestä. Potilaan toipumisen kannalta ero on kuin yöllä ja päivällä riippuen saavutettavuusajasta eli siitä, pääseekö potilas avun äärelle 30 minuutissa vai 3 tunnissa oireiden alusta. Mitä jos ambulanssin saapuminen olisi Heikin tapauksessa kestänyt merkittävästi pidempään? Yksilötasolla tätä ei tietenkään kannata jäädä märehtimään, mutta yleisen tason keskustelussa asia on syytä pitää esillä ensihoidon vasteajoista ja hoidon saatavuudesta keskustellessa.

Heikki saanee alkuun lyhyehkön (noin 1kk) sairausloman, josta osa kustannuksista tulee työnantajan maksettavaksi, osa menee Kelan rahoista eli sosiaalimenoista. Jos/kun Heikille jää suorituskyvyn vajautta, voi olla, ettei hän noin 60v ikä huomioiden enää pysty palaamaan työhönsä lainkaan. Tässä tapauksessa menetetään kyseisen työntekijän jäljellä olevat työvuodet sekä työpanoksen että ansiotuloverojen osalta. Lisäksi työnantajalle tulee ns. varhe–maksut työntekijän ”liian aikaisesta eläköitymisestä” johtuen. Heikki tarvitsee lääkkeitä, hoidon seurantaa ja tutkimuksia kokonaisterveydentilasta riippuvan suunnitelman mukaan loppuelämänsä. Lääkekustannukset jakaantuvat Heikin ja Kelan maksettaviksi.

Nykytilanteessa Heikin kotikunnalle tulee lasku ensihoidosta, jatkon sairaalahoidosta ja/tai terveyskeskuslääkärin kontrollikäynneistä (loppuelämän). Jos hoidon viive olisi ollut pidempi ja siitä johtuen toipuminen huonompi, tämä loppulasku olisi kymmeniä kertoja suurempi. Merkityksen elämänlaadulle voi jokainen itse arvioida.

Yksinkertaista, eikö?

Tulevan sote-ehdotelman ajatus on, että rahoituksen monimutkaisuudesta päästään eroon ja raha tulisi ja menisi mielellään yhden kanavan kautta. Tämä toivottavasti tarkoittaisi sitä, että (maa)kunta tulisi varsinaisen hoidon kustannusten lisäksi osaltaan vastaamaan myös esim. sairaseläkekustannuksista. Ennen kaikkea: uudessa sotessa koko tapahtumaketjun kaikki kustannukset olisivat saman hallinnon alla ja siten eri osioiden vaikutukset toisiinsa paremmin päättäjien nähtävillä (lue: sama budjetti).  Tästä kuntabudjetoinnin haasteesta kirjoitin jo toisesta näkökulmasta aiemmin täällä. Tulevaisuuteen kaavailtu maakuntatason kokonaisvaltainen budjetointi toivottavasti motivoisi sairauksien mahdollisimman hyvään ja varhaiseen hoitoon sekä ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn. Tässä ensihoidon laatu ja saatavuus on hyvänä esimerkkinä. Jos lasku Heikin sairaseläköitymisestä tulisi kotikunnan maksettavaksi, olisiko valtuustolla erilainen näkemys esimerkiksi ensihoidon kuluihin?

Vertailulukuina heitettäköön, että Päijät-Hämeessä yritetään nyt löytää noin miljoonan euron säästöt ensihoitoon. Yksin Heikin varhe-maksu ja sairaseläkkeet maksavat yhteensä arviolta reilut 100 000 euroa. Sepelvaltimon pallolaajennustoimenpiteen & jatkohoidon hinta liikkunee noin 10 000 euron tietämillä yhdellä hoitoreissulla. Mitään muuta liitännäisapua (kuten esimerkiksi kuntoutusta) tähän ei ole laskettu. Sydäninfarktin saa vuodessa Päijät-Hämeen kokoisella alueella noin 1000 ihmistä, joista työikäisiä arviolta 200. Koko esimerkkitapauksen ennaltaehkäisyn mahdollisuuksiin täytynee pureutua erillisessä kirjoituksessa.

Ensihoito näkyviltä osin on ambulansseja. Moni suomalainen ei koskaan elämässään tarvitse ambulanssia ja hyvä niin. Ensihoitoa avustavat ensivasteyksiköt (pelastustoimi). Poliisikin nivoutuu tähän kokonaisuuteen. Tämä kirjoitus oli nyt pintaraapaisu ensihoitoon talousnäkökulmasta. Erillisen postauksen ansaitsisi ensihoidon merkitys ja tilanne suhteessa sosiaali- ja terveydenhuollon nykytilaan eli mistä ensihoidonkin kustannukset syntyvät. 

Se lienee kaikille selvää, että kun on hätä ja apua tarvitsee, sitä toivoo saavansa mahdollisimman pian.

Tunnista infarkti ja soita 112

Kommentit

  1. Jos kiireessä ja tunteenpalossa faktat lipsuu, laita palautetta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Henni tästä tekstistä.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvää pohdintaa. Odotan innolla pth-kirjoitustasi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuntavaalien jälkeen

Milloin faktat menivät pois muodista?