Hyvin voidaan.

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja ympäri Suomen koskien ilmaista varhaiskasvatusta. ESS uutisoi vaalikonetuloksista aiheeseen liittyen eilen - suurin osa kuntavaaliehdokkaista Lahdessa kannattaa ilmaista varhaiskasvatusta.  Hämmennys kuvaa sanana eniten kyselijöiden ja myös omia tuntemuksiani.  Mainittakoon, että yhtä lukuunottamatta yhteydenottajat ovat vanhempia, joilla on päiväkoti-ikäisiä lapsia.  Esimerkiksi Lahdessa on ensinnäkin päiväkotipaikkapula. Edes lastensuojelun asiakkaille ei tahdo löytyä paikkoja *objektiivisen* tarpeen kohdatessa perhettä. Subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen rajattiin syksyllä 2016 säästösyistä. Asun itse alueella, jossa päivähoitopaikoista on niin huutava pula, että emme saaneet kumpaakaan lastamme lähipäiväkotiin kun minun piti palata vanhempainvapaalta työhön, lapset olivat sijoitettuna eri päiväkoteihin. Lisäksi 3-5-vuotiaiden osuus varhaiskasvatuksessa on kaupungissamme alle 70% kun tavoitteeksi on asetettu 95%. Josta...

” Eikö sulla riitä pikkulapsiarjessa tarpeeksi hommaa?” ”Lähde, lähde ihmeessä!” ”Ihanaa, kun joku jaksaa meidänkin perheen puolesta hoitaa asioita.” Olen seurannut sote (sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus) –keskustelua mediasta viimeiset pari vuotta vähän etäältä. Todennut, että odotellaan. Kevättalvella alkoi huoli kaihertaa mieltä: Mitä ne aikovat minun ammatilleni ja työkentälleni tehdä? Minkälainen yhteiskunta lapsillemme jää? Kuka huolehtii yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa palveluverkostossa siitä, että myös vanhat ja väsyneet tietävät, mistä avun saa?  Sitten kesällä tuli turhautuminen oman kotikaupunkimme poliittiseen ilmapiiriin. Kysyimme, vaan emme saaneet vastauksia. Tuli vaikutelma, että kuntalaisen mielipiteellä ei ole merkitystä. Lääkäriliiton blogi elokuussa sysäsi prosessin todella liikkeelle. Piiriylilääkäri, terveydenhuollon erikoislääkäri Sami Heistaro pitää kirjoituksessaan kriittisen tärkeänä, että kunnissa on soten siirtymäkaudella päätök...

Long story short: Kesän alussa saimme tiedon, että kuopuksemme ei pääse isoveljen kanssa samaan päiväkotiin. Alkoi selvitystyö, joka on edelleen kesken. Mitä sitten? Olen soitellut, kirjoittanut sähköpostia ja kirjelmiä arviolta lähes 100 sivua. Kuntalaisen näkökulmasta olo on hutera. Saamamme vastaukset tai kommentit eivät ole antanut vaikutelmaa siitä, että asia otetaan vakavasti. Vallalla tuntuu olevan hyssyttelyn ja hiljaisuuden kulttuuri. Minulle on luonteenomaista keskustella asioista, tuoda epäkohdat esiin ja pyrkiä muuttamaan niitä. Hyvässä hengessä. Olen pohtinut, kuka nostaisi asioita julkiseen keskusteluun? Kuka voisi auttaa mm. lapsiperheiden hyvinvoinnin varmistamisessa? Eräänä iltana lenkillä iski ajatus: Kuka muu muka? Syntyi päätös tästä blogista. Idea on kytenyt mielessäni jo pidempään. Tervetuloa mukaan seuraamaan, mutta ennen kaikkea osallistumaan keskusteluun. Aihevinkkejä ja asiakorjauksia saa mieluusti lähettää minulle. Muutosta ei tehdä yksin. Inspi...