Milleniumin leijonaemot

”Leijonaemo”, sanoi mieheni minulle eräänä päivänä kun kävimme läpi aloittamaamme selvitysprosessia Lahden kaupungin kanssa.

2000-luvulla ainakaan Euroopassa lapsia ei tarvitse suojella petoeläimiltä, ruuasta taistelevilta lajitovereilta tai tappavilta taudeilta. Vahva, peloton, pentuettaan suojeleva naaras on nykyään yhä useammin tavallinen perheenäiti. Äiti, joka epäoikeudenmukaisuuden kohdatessa lastaan tarttuu puhelimeen, kirjoittaa päättäjille, someen tai toimittajalle.

Lasten oikeuksien puolustaminen on muuttanut muotoaan. Yhä useammin itselleni äitinä tulee ajatus, että lapsia täytyy puolustaa aikuisilta. Huonolta politiikalta. Sellaiselta, missä unohdetaan hyvinvointiyhteiskunnan ja inhimillisyyden periaatteet ja viedään lapsilta esimerkiksi oikeus istua kavereidensa kanssa välipalalla. (Juttulinkki http://yle.fi/uutiset/3-9194794 ) 

Vanhemmat, erityisesti äidit, murehtivat aina. Toivovat että lapsilla olisi hyvä olla. Naiset ovat jostain syystä tunnetusti miehiä huonompia verkostoitumaan. Tunnustan itsekin. Monen pikkulapsen äidin taisteluintoa latistaa väsymys. Vauvavuosi jättää aivojen ylle väsymyksen sumuverhon. Arjesta selviytyminen on osalle riittävä haaste. Voiko yhteiskuntamme olla sellainen, jossa aivan lasten perusoikeuksienkin puolesta täytyy jaksaa taistella? 


Huomaan kai sitten olevani jonkinlainen leijonaemo – virittyneenä puolustamaan lasteni oikeuksia. Leijonillakin on laumansa tuki ja turva. Hatunnosto kaikille, jotka jaksavat pienimuotoisestikin nostaa epäkohtia esiin. Olisimmeko yhdessä vahvempia? Miten äidit voisivat verkostoitua? Tämän tekstin kommentteihin saa mieluusti vinkata naisille (ja miksei ylipäänsä vanhemmille) sopivia verkostoitumisfoorumeita muillekin tiedoksi.

Aurinkoista syyspäivää kaikille!

Kommentit

  1. Vaikka omat lapseni ovat jo vähintään rippikouluiässä, ei ole unohtunut taisteleminen päivähoidon, sisäilmaongelmien, koulumatkojen, kyläkoulun ja vähän neuvolankin puolesta, muun muassa. Tein aloitteita, esityksiä ja muutaman hallintokantelunkin. Tuli tutuksi lautakunnat ja virkamiehet, finlexit ja asiantuntijalausunnot. Sain aikaiseksi paljon hyvää. Jäi myös muistoksi tunne leijonaemoudesta ja vähän myös ahdistava tunne; se mitä tein oli rankkaa! Ei niitä voimia aina olisi ollut. Lasten asiat kuitenkin olivat/ ovat edelleen vähän paremmalla tolalla, muidenkin kuin omien.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sotesta 2: Ensihoito ja talous

Kuntavaalien jälkeen

Milloin faktat menivät pois muodista?