Hyvin voidaan.

Valintani lähteä ehdolle Keskustan riveistä on herättänyt ihmetystä erityisesti uudella kotiseudullani Päijät-Hämeessä. Minun on oletettu olevan Kokoomuksen ehdokas. Minua pidempään tunteneet eivät ole yllättyneet. Olen kotoisin Kristiinankaupungista ja kouluikäni olen asunut Kuortaneella . Äitini on ollut mukana kunnallispolitiikassa keskustalaisena ja keskustalainen ajattelu onkin minulle tuttua. Jos perintötekijöiden perusteella puolue valittaisiin, voisin kai olla myös demareiden listalla – edesmennyt isoäitini on SDP:n kunniajäsen. Henkilökohtaisesti, omalla asiallani, voisin hyvin olla oikealla laidalla. En allekirjoita minkään puolueen puolueohjelmia sellaisinaan ja varsinkaan viimeaikaisia linjauksia. Joka puolueella on tärkeitä pointteja, joka puolueella on asioita, joista olen eri mieltä. Nyt ollaan vuodessa 2016, maailma ei ole mustavalkoinen. Yleisesti kaikki on hyvin, hyvinvointiyhteiskunta porskuttaa ja ihmiset elävät pidempään kuin koskaan. On julkinen terveydenhoi

” Eikö sulla riitä pikkulapsiarjessa tarpeeksi hommaa?” ”Lähde, lähde ihmeessä!” ”Ihanaa, kun joku jaksaa meidänkin perheen puolesta hoitaa asioita.” Olen seurannut sote (sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus) –keskustelua mediasta viimeiset pari vuotta vähän etäältä. Todennut, että odotellaan. Kevättalvella alkoi huoli kaihertaa mieltä: Mitä ne aikovat minun ammatilleni ja työkentälleni tehdä? Minkälainen yhteiskunta lapsillemme jää? Kuka huolehtii yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa palveluverkostossa siitä, että myös vanhat ja väsyneet tietävät, mistä avun saa?  Sitten kesällä tuli turhautuminen oman kotikaupunkimme poliittiseen ilmapiiriin. Kysyimme, vaan emme saaneet vastauksia. Tuli vaikutelma, että kuntalaisen mielipiteellä ei ole merkitystä. Lääkäriliiton blogi elokuussa sysäsi prosessin todella liikkeelle. Piiriylilääkäri, terveydenhuollon erikoislääkäri Sami Heistaro pitää kirjoituksessaan kriittisen tärkeänä, että kunnissa on soten siirtymäkaudella päätöksent

”Leijonaemo”, sanoi mieheni minulle eräänä päivänä kun kävimme läpi aloittamaamme selvitysprosessia Lahden kaupungin kanssa. 2000-luvulla ainakaan Euroopassa lapsia ei tarvitse suojella petoeläimiltä, ruuasta taistelevilta lajitovereilta tai tappavilta taudeilta. Vahva, peloton, pentuettaan suojeleva naaras on nykyään yhä useammin tavallinen perheenäiti. Äiti, joka epäoikeudenmukaisuuden kohdatessa lastaan tarttuu puhelimeen, kirjoittaa päättäjille, someen tai toimittajalle. Lasten oikeuksien puolustaminen on muuttanut muotoaan. Yhä useammin itselleni äitinä tulee ajatus, että lapsia täytyy puolustaa aikuisilta. Huonolta politiikalta. Sellaiselta, missä unohdetaan hyvinvointiyhteiskunnan ja inhimillisyyden periaatteet ja viedään lapsilta esimerkiksi oikeus istua kavereidensa kanssa välipalalla. (Juttulinkki  http://yle.fi/uutiset/3-9194794  )  Vanhemmat, erityisesti äidit, murehtivat aina. Toivovat että lapsilla olisi hyvä olla. Naiset ovat jostain syystä tunnetusti miehiä

Nyt ollaan sen aiheen äärellä, josta esimerkiksi ajatus tämän blogin kirjoittamiseen syntyi. Aihe, joka  nähdäkseni liian harvoin esiintyy julkisessa keskustelussa ja josta itse puhun väsymättömästi. Perhettämme kohdannut päivähoitopaikkapula johti kysymyssarjaan, joihin kaikkiin tuli vastaukseksi ”ei ole rahaa” – muodossa tai toisessa. Onko se raha oikeasti loppu? Mihin sitä jatkuvasti kuluu?  Lainaan kollegaa, lastenpsykiatria ja kunnallispoliitikkoa pk –seudulta: ” Helsingissä yritettiin vastikään säästää vähentämällä kouluavustajia ja oppilashuoltohenkilökunnan määrää suhteessa oppilaitten määrään. Koska (Luojan kiitos) säästöihin ei sisältynyt velvoite sen sijaan pelotella lapsia ja jättää hoitamatta ne, jotka ei sillä tokene, lopputulos oli se, että lähetteet psykiatriseen erikoissairaanhoitoon lisääntyivät 20 prosentilla . (…) Kuntabudjetointia asia ei kuitenkaan siinä vaiheessa suuremmin kiinnostanut, arvatenkin siksi, että oli tarpeen säästää opetustoimesta, ja eriko

Moni suomalainen kritisoi julkista päivähoitoa. Taustoista ja tilastoista lisää myöhemmin. Itsekin olen tässä omassa prosessissamme kritisoinut napakoinkin sanakääntein Lahden kaupungin päivähoitotoimea. On kuitenkin yksi asia, eräät ihmiset, jotka eivät kritiikkiä ansaitse. Haluan kiittää päiväkotien henkilökuntaa. Omakohtaista kokemusta on kolmesta kaupungin päiväkodista ja muistakin olen kuullut hyvää. Tasalaatuisen peruspalvelun lisäksi jokaisessa lastemme päiväkodissa on ollut jotain extraa. Ruuhkavuosien keskellä taapertavina vanhempina jaksamme kerta toisensa jälkeen ihastella sitä ammattitaitoa, sitoutumista ja aitoa välittämistä, jonka kannattelemana ”aikuiset” jaksavat varhaiskasvattamisen lisäksi ja erilaisten haasteiden keskellä vielä organisoida teemapäiviä, retkiä ym lapsille. Tämän kirjoituksen yhtenä innoittajana oli juuri esikoisen päiväkodissa vietetty Nurin Kurin –päivä. Lapset mm aloittivat päivän iltatoimilla eli iltapalalla ja iltapesuilla. Kun vein poikaan

Long story short: Kesän alussa saimme tiedon, että kuopuksemme ei pääse isoveljen kanssa samaan päiväkotiin. Alkoi selvitystyö, joka on edelleen kesken. Mitä sitten? Olen soitellut, kirjoittanut sähköpostia ja kirjelmiä arviolta lähes 100 sivua. Kuntalaisen näkökulmasta olo on hutera. Saamamme vastaukset tai kommentit eivät ole antanut vaikutelmaa siitä, että asia otetaan vakavasti. Vallalla tuntuu olevan hyssyttelyn ja hiljaisuuden kulttuuri. Minulle on luonteenomaista keskustella asioista, tuoda epäkohdat esiin ja pyrkiä muuttamaan niitä. Hyvässä hengessä. Olen pohtinut, kuka nostaisi asioita julkiseen keskusteluun? Kuka voisi auttaa mm. lapsiperheiden hyvinvoinnin varmistamisessa? Eräänä iltana lenkillä iski ajatus: Kuka muu muka? Syntyi päätös tästä blogista. Idea on kytenyt mielessäni jo pidempään. Tervetuloa mukaan seuraamaan, mutta ennen kaikkea osallistumaan keskusteluun. Aihevinkkejä ja asiakorjauksia saa mieluusti lähettää minulle. Muutosta ei tehdä yksin. Inspi