perjantai 15. joulukuuta 2017

Kuka vastaa nuorten hyvinvoinnista?


Lahden kaupungin sivistyslautakunta on perehtynyt laajaan materiaaliin liittyen päätökseen Kannaksen ja Tiirismaan lukioiden hallinnollisesta yhdistämisestä. Keskustelussa on aivan oikeutetusti ollut suuressa roolissa opiskelijoiden hyvinvointi. On esitetty, että yhdistymisestä seuraava noin 1300 opiskelijan lukio olisi syrjäytymisriski. Huoli on perusteltu, sillä isoon joukkoon liittyy luonnollinen riski siitä, etteivät kaikki tunne toisiaan.

Riippumatta lukioiden hallinnollisesta yhdistämisestä lasten ja nuorten hyvinvointi täytyy ottaa vakavasti. On useita konkreettisia toimia, joilla voidaan tukea hyvinvointia. Haluaisin nostaa esille opiskelijahuollon eli koulukuraattorit, psykologit ja kouluterveydenhoitajat ja koululääkärit.

Pelkän koulun koon sijaan todellinen riski lasten ja nuorten hyvinvoinnille on järjestelmän pirstaleisuus ja tiedonkulun ongelmat. Opiskelijahuollon kyky auttaa perustuu oppilaan asioiden tuntemiseen. Pirstaleisuuden ongelma ilmenee opiskelijahuollon hallinnollisissa suhteissa: Lahdessa koulukuraattorit ja koulupsykologit ovat kaupungin palveluksessa, kun taas kouluterveydenhoitajat ja –lääkärit hyvinvointiyhtymällä.

Paavolan kampuksen tilaratkaisuja esiteltäessä kävi ilmi, ettei lukiokokonaisuuteen ole tulossa kouluterveydenhoitajan tiloja, koska hyvinvointiyhtymä keskittää toimintoja Lahden kaupunginsairaalaan. Tätä ei tule hyväksyä ilman kunnon selvitystä. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositus on, että yhdellä terveydenhoitajalla olisi vastuullaan 600 oppilasta. Paavolan kampuksella tulee todennäköisesti työskentelemään lähes 2000 oppilasta, joten tarve on ainakin kolmelle terveydenhoitajalle. Mainittakoon vielä, että suhdelukua tulisi entisestään väljentää, mikäli terveydenhoitajalla on useampi koulu vastuullaan tai jos oppilaissa on erityisen tuen tarvitsijoita tai maahanmuuttajia.  

Ei ole samantekevää, miten asia on järjestetty. Jo nyt Lahdessa todellista moniammatillista työtä estävät organisaatiorajat ja resurssipula. Laskennallisesti koko kaupungin alueelta puuttuu 3 kouluterveydenhoitajan virkaa, jotta oltaisiin lähellä THL:n suositusmitoitusta. Kaupungin perusterveydenhuollosta puuttuu noin 10 lääkäriä – tämä näkyy myös kouluilla. Eri tietojärjestelmien takia kouluterveydenhoitajilla ja -lääkäreillä ei ole pääsyä koulupsykologin teksteihin. Lisäksi turvallinen, sähköinen viestintä on mahdotonta eri ammattiryhmien välillä.

Ellei sähköinen tieto kulje, on syytä varmistaa yhteistyöfoorumi ja matalan kynnyksen konsultaatiot edes tilaratkaisuin. Moniammatillinen työ on erityisesti koululaisten kanssa kriittisessä asemassa, koska se on eräänlaista salapoliisityötä ja luottamuksen rakentamista. Opettajalla on oltava keskusteluyhteys kuraattoriin, psykologiin ja kouluterveydenhoitajaan. Oppilaan on koettava, että hänelle on aina ”ovi auki”.  Voi myös kysyä, miten mielekästä resurssipulassa on käyttää terveydenhoitajien tai opiskelijoiden työaikaa kulkemiseen kahden pisteen välillä. Huomionarvoista on myös, että nyt elettävästä sote-kurjuudesta odotamme palkinnoksi 20miljoonan vuotuista lisäpottia 2020 alkaen. Tästä on välttämätöntä lohkaista merkittävä osa esimerkiksi kouluterveydenhuollon henkilöstöresurssiin ja jostain tulee myös aikanaan löytyä tilat näille työntekijöille.

Osallisuus on päivän sana, ja nyt kannattaa nuorilta kysyä, miten he haluaisivat osallistua omia asioitaan koskevaan päätöksentekoon. Vaikka kunta olisi ulkoistanut terveydenhuollon järjestämisvastuun yhtymälle, kuntalaissa määrättyä vastuuta se ei voi ulkoistaa. On surkuhupaisaa, että 2017 tietojärjestelmät palvelevat käyttäjiensä sijaan organisaatioita.  

Moniammatillinen oppilashuolto on ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen apua parhaimmillaan. Palkittu Hämeenkyrön kouluterveydenhoitaja kiteyttää: ”kouluterveydenhoitajan pitää näkyä siellä missä nuoriso on”. Läsnäolo, yhteistyö ja tiedonkulku ovat avainasemassa tälläkin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osa-alueella.

Edit: Sosiaaali- ja terveysministeriön asetus opiskeluterveydenhuollosta täällä ja kouluterveydenhuollosta täällä.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Sotesta 7: Hoidon jatkuvuus

Onko sinulla kokemus jatkuvasti vaihtuvasta lääkäristä? Turhauttaako asioiden selittäminen moneen kertaan? Duodecim –lehdessä on kollega Risto Raivion erinomainen katsaus hoidon jatkuvuuden merkitykseen terveydenhuollossa. Aihe on äärimmäisen ajankohtainen sote-uudistuksen valmistelussa sekä kuntien talousarviosuunnittelussa.

Viittasin valtion tyhjenevään rahasäkkiin jo sote-kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa. Raivio kirjoittaa: ”Väestön hyvinvoinnin turvaaminen ja edistäminen edellyttävät toimintatavan muutosta. Tuotantokeskeisestä, vajavuuksiin keskittyvästä toimintamallista on pakko siirtyä ihmiskeskeiseen toimintatapaan, joka ottaa huomioon kaikkien osapuolten voimavarat.” Kyse on siis sekä potilaiden, hoitohenkilökunnan että järjestelmän voimavaroista. 

Koko sote-uudistus lähti (lähtee edelleen?) ajatuksesta, että parannetaan toimintaa ja kustannustehokkuutta mm yhdistämällä toimintoja ja purkamalla raja-aitoja (integraatio). Tämä edistäisi myös hoidon jatkuvuutta. Hoitosuhteen jatkuvuuden puute on yhdistetty terveydenhuollon kustannusten lisääntymiseen ja hoidon päällekkäisyyteen eli turhiin kustannuksiin. Tähän liittyy myös tietojärjestelmäongelmat. Pahimmillaan samalta potilaalta otetaan useamman kerran kuukaudessa samat laboratoriokokeet eri lääkäreiden määrääminä, koska eivät tiedä toisistaan tai näe toistensa määräämien tutkimusten tuloksia.

Hoidon jatkuvuudessa olennaista on, että potilas tapaa saman terveydenhuoltoalan ammattihenkilön toistuvasti (hoitaja tai lääkäri, mieluiten tiimi). Varsinkin perusterveydenhuollossa tunnettu iskulause ”ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus” korostuu. Hoitohenkilökunnan on merkittävästi helpompi (lue: halvempi, nopeampi ja tehokkaampi) tehdä potilasta koskevia päätöksiä, kun hän tuntee henkilön historiaa ja elinolosuhteita. Perusterveydenhuollon lääkärit ovatkin parhaillaan ikään kuin koordinaattoreita, joilla on aina kokonaiskuva potilaan tilanteesta sivupolkuineen. 

Järjestelmän tehtävä on tunnistaa tarve ja haasteet ja järjestää sitten olosuhteet toimiviksi. Hoidon jatkuvuuden merkitys kustannuksiin jää helposti epäselväksi henkilölle, jolla ei ole kosketuspintaa terveydenhuollon arkeen. Kuten katsauksessa todetaan, hoidon jatkuvuuden merkityksestä ja myönteisistä vaikutuksista perusterveydenhuollon potilaille, terveydenhuollon ammattilaisille sekä palvelujärjestelmälle on runsaasti tutkimukseen perustuvaa tietoa. Potilaiden, terveydenhuollon toimijoiden ja erityisesti päättäjien tietoisuutta hoidon jatkuvuuden merkityksestä tulisikin lisätä.

Jäljelle jää enää kysymys siitä, onko tahtotilaa huomioida tämä ”humanistinen” keino terveydenhuoltokustannusten hillitsemiseksi ja työhyvinvoinnin parantamiseksi. Entä onko tahtotilaa ylläpitää terveydenhuollon ammattihenkilöiden työhyvinvointia, jotta hoidon jatkuvuus ja sitä myöten kulukuri varmistetaan?

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Sotesta 6: Reseptit ja rikollisuus

Väitän, että lähes jokainen (terveyskeskuksessa työskentelevä) lääkäri rikkoo lakia päivittäin. Kuten aina, rikoksen klassiset motiivit raha ja rakkaus ovat tässäkin pääroolissa. Rahaa ei ole lisähenkilökunnan palkkaamiseen, tietojärjestelmät eivät toimi, on kiire ja täytyy hutiloida. Rakkaus lajiin eli lääkäreiden halu auttaa potilaita pitää ongelman piilossa. Asia on vaihtelevasti tiedossa esimiehillä, joten lakia rikotaan työnantajan hyväksynnällä ja usein jopa pyynnöstä. Kuopion päivystyksen hoitajilla tuli mitta täyteen tänä kesänä ja asia nousi otsikoihin, kun hoitajat aivan oikeutetusti kieltäytyivät työjärjestelyistä, jotka vaarantavat potilasturvallisuuden.

Mitä jos lääkäritkin tekisivät ryhtiliikkeen? Aloittaa voisi reseptinuusinnoista, joissa lainsuojattomuus pahiten rehottaa. Asia nousi keskusteluun tänään lääkkeiden väärinkäyttöön liittyen. Terveydenhuoltolaki ja laki sähköisistä lääkemääräyksistä asettavat toiminnalle säännöt. Tiesitkö, että todellisuudessa ei ole mitään erillistä reseptin uusintaa, vaan kyseessä on aina lääkemääräys. Tämä tarkoittaa, että allekirjoittanut lääkäri ottaa vastuun lääkkeen määräämisestä ja siten myös sairauden hoidosta ja potilaan kokonaislääkityksen arviosta. Mitä lääkärin käytännössä pitäisi tehdä sähköisen uusimispyynnön vastaanottaessaan? 

Ensin katsotaan, mikä on uusittava lääke. Mihin vaivaan se on tarkoitettu? Onko se tarpeellinen? Onko annostus sopiva? Kysymyksiin vastatakseen lääkärin täytyy avata potilaan sairauskertomusmerkinnät potilastietojärjestelmästä. Tämä vaatii sen, että kyseinen lääkäri työskentelee paikassa, jossa potilaan sairautta hoidetaan. Esimerkiksi erikoissairaanhoidossa olevan astmaatikon lääkkeitä ei terveyskeskuslääkäri voi uusia, ellei hänellä ole minimissään pääsyä sairaalalääkärin merkintöihin. Kanta-arkisto on osaltaan auttanut tätä, mutta sen ja ylipäänsä tietotekniikan ongelmat ovatkin sitten toisen kirjoituksen aihe. 

Allekirjoittamalla lääkemääräyksen eli uusimalla reseptin lääkäri ottaa samalla vastuun kokonaislääkityksestä. Tässä tulee haastavin osuus. Kokonaislääkityksen arvioimiseksi lääkärillä tulisi olla tiedossaan kaikki potilaan käyttämät lääkkeet. Sähköisen reseptin olemassaolo lähtökohtaisesti helpottaa tätä, mutta ilman potilaan suullista suostumusta lääkärillä ei ole oikeutta katsoa reseptikeskuksesta muiden lääkäreiden kirjoittamia reseptejä. Jos uusimispyyntö lääkkeestä on jätetty sähköisesti, täytyy lääkärin soittaa potilaalle suostumuksen saadakseen. 

Oletetaan, että lääke on nyt arvioitu sinänsä sopivaksi kyseiseen vaivaan ja muiden käytössä olevien lääkkeiden kanssa. Ennen lopullisen lääkemääräyksen tekoa täytyy vielä arvioida tarvittava lääkepakkausten määrä tai reseptin voimassaoloaika. Tämän määrittämiseksi täytyy olla suunnitelma siitä, milloin potilaan sairauden tila tulee seuraavan kerran arvioida esimerkiksi kontrollikäynnillä tai laboratoriokokein. Kun tämä on selvä, voi lääkäri allekirjoittaa määräyksen. Lopuksi tehdään vielä mahdolliset merkinnät sairauskertomukseen.

Terveyskeskuslääkärin virtuaaliselle pöydälle voi hyvin tulla 20 reseptin uusimispyyntöä yhtenä päivänä. Osa reseptinuusinnoista on yksinkertaisia, mutta klikkailuihin ja eri tietokantojen avaamiseen kuluu jo useita minuutteja tekstien lukemisesta puhumattakaan. Keskimäärin voitaneen arvioida, että terveyskeskuksessa reseptin uusimiseen lain ja asetusten mukaisesti kuluisi vähintään 8minuuttia/potilas (yhdellä potilaalla voi olla monta lääkettä). 20 reseptin uusimiseen kuluisi siis yli 2 tuntia. Todellisuudessa lääkärin työpäivästä on varattu tähän yleisesti 0-30minuuttia.

Yllä kuvattu prosessi toteutuu lain ja asetusten mukaan erittäin harvoin, jos koskaan ainakaan potilaan suullisen luvan osalta. Niinpä lääkärit rikkovat lakia. Asia on sinänsä tiedossa, kysymys on resurssipulasta, mutta seuraamuksista vaietaan. Valvova viranomainenkin (Valvira) sanoo, että kiire ei ole pätevä selitys virheen sattuessa. ”Kiirettä lääkärillä ei ole niin paljoa, etteikö hän ennättäisi arvioida mitä potilaalle tekee.” Ei saisi olla. Mutta kun on. Reseptien uusimiseenkin pitäisi varata sellaiset resurssit, että kiireen aiheuttamat virheet saadaan minimoitua ja potilaat turvallisesti hoidettua. Vaihtoehto on kutsua kaikki reseptiä tarvitsevat potilaat vastaanotolle. 
 
Joko olisi aika tehdä ryhtiliike? Joko lakeja täytyy ryhtyä noudattamaan tai niitä täytyy muuttaa. Järjestelmässä on paljon kohtia, jotka tekevät mm tästä reseptinuusintaprosessista aivan liian hitaan. Potilasturvallisuuden vaarantuminen ei ole hyväksyttävä kiireen ”lieveilmiö”, lääkärin omasta lainsuojattomuudesta puhumattakaan. Väitän, että jos eräänä syksyisenä maanantaina kollegat ryhtyvät uusimaan reseptejä lain ja asetuksen mukaan, keskiviikkoon mennessä useat terveysasemat ja poliklinikat olisivat kaaoksessa ja suuri osa potilaista jäisi silti ilman lääkkeitään.


maanantai 17. heinäkuuta 2017

Milloin faktat menivät pois muodista?

Ahdistun nykyään yhä useammin uutisista ja lehtijutuista. Donald Trumpin ”vaihtoehtoisille totuuksille” naureskeltiin täällä USA:n presidentinvaalikampanjan aikana. Ilmiö on valitettavasti jossain määrin rantautunut myös meille ja jopa perinteisiin uutistaloihin kuten Yleisradioon ja Helsingin Sanomiin. Itse lääkärinä kiinnitän huomiota terveysuutisointiin ja sen virheellisyyksiin, mutta ilmiö on todennäköisesti laajempi. Milloin faktat ja puolueettomuus menivät pois muodista?

”Kahvi tappaa” ja ”kahvi suojaa syövältä” voivat esiintyä otsikoissa samalla viikolla.  Näissä HALOO -jutuissa esitellään yksittäisen tutkimuksen tuloksia ilman asiantuntijan arviota. Maallikot hämmentyvät. Pitääkö juoda kahvia vai eikö saa juoda kahvia? Yleinen maailman epävarmuus todennäköisesti ruokkii tällaista yksinkertaistamista – ihmisellä on taipumus hakea helppoja ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Oman elämän hallinnan tunne voi parantua keskittymällä johonkin kapeaan sektoriin kuten ruokavalioon.

Toinen yleistynyt ilmiö on TASAPUOLISUUSHARHA –jutut, joissa esiin marssitetaan ”asiantuntijoita”, jotka eivät todellisuudessa ole muuta kuin oman elämänsä asiantuntijoita (katso Dunning-Kruger –efekti). Tyyppiesimerkkinä tälle on keskusteluohjelma, jossa vaikkapa syövän hoidosta on keskustelemassa kokemusasiantuntija/vaihtoehtohoitojen kannattaja ja syöpätutkija. Keskustelussa osapuolten näkemykset esitetään samanarvoisina, vaikka ne eivät sitä ole. Englanniksi ilmiö on ”false balance” eli tasapuolisuusharha, ja tämä on erityisesti terveyskeskustelun valitettava nykysuuntaus. Syntyy vaikutelma kahdesta keskenään riitelevästä näkemyksestä ja tämä hämmentää kansalaisia. Todellisuudessa asetelma on sama kuin kiisteltäisiin siitä, onko hampailla limsapullon avaaminen parempi kuin pullonavaajalla. Se, että joku jossain on siinä onnistunut, ei tee siitä yhtä pätevää, kaikille suositeltavaa menetelmää.

Erityisesti terveysasioista kaikilla tuntuu olevan vankka mielipide. Tottakai, onhan jokaisella terveyteen  arkinen kosketuspinta. Vertaan itse keskustelua monesti tekniikan maailmaan, josta en ymmärrä juuri mitään. On minullakin kokemusta auton moottoreista (monesta eri autosta!) ja mielipide siitä, kuinka se toimii kaupunkiajossa. Osallistunko keskusteluun moottoreiden kehittämisestä ja ominaisuuksista? En, paitsi kuunteluoppilaana, jos paikalla on todellinen osaaja.

Mikä tässä sitten ahdistaa? Sosiaalisen median ja keltaisen lehdistön lisäksi myös luotettavina pidetyt mediat (esim YLE ja HS) ovat osittain menneet mukaan tähän hörhöilyyn. Mistä meidän oletetaan enää saavan ns oikeaa, puolueetonta tietoa? Asiantuntijat loistavat poissaolollaan, tiede on tylsää. Moni asiantuntija ei suostu haastateltavaksi, kun tajuaa tehtävän mahdottomuuden tai epäilee omaa pätevyyttään aiheettomasti. Asiantuntijoita itseään voi siis myös syyttää: on rohkaistuttava ottamaan kantaa ja ennen kaikkea puhumaan ymmärrettävästi – pelattava annetuilla säännöillä. Syytä median toiminnalle voi vain arvailla - tietoista huomiohakuisuutta vai toimittajien resurssipulaa?

Suuren yleisön toivoisi pitävän mielessään, että totuus on oikeasti usein monimutkainen ja melko tylsä, eikä sitä kukaan pimitä. Eri asia on, miten sen saisi näkyvästi ja ymmärrettävästi esille. Vastaus alun kahvikysymykseen? Kahvia voi normaalin, terveellisen ruokavalion osana juoda maltillisia, itselleen sopivia määriä, ellei sille ole terveydellistä estettä. Ei siitä uutista saa, mutta se on totta.


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Kuntavaalien jälkeen

Toivo, yllätys, hämmennys, ilo, paniikki, nöyryys, hämmennys, kiitollisuus. Sunnuntai-illan jälkeen tuntemukset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Lahtelaiset äänestivät, ja tulin valituksi uuteen kaupunginvaltuustoon. Viisi päivää vaalitulosta sulateltuani pystyn jo ehkä esittämään jonkinlaisen pohdinnan aiheesta. 

259 ääntä on hurja tulos 5 vuotta Lahdessa asuneelle pienen budjetin kampanjan tehneelle ruuhkavuosia elävälle äidille, joka ei lähiön vanhempainyhdistystä lukuun ottamatta erityisemmin ole paikkakunnalla verkostoitunut, eikä ollut politiikassa mukana. Olen vilpittömän kiitollinen jokaisesta äänestä. Valtava luottamuksen osoitus. Erityisen kiitollinen, liikuttunutkin, olen pienen, mutta tehokkaan tukitiimini avusta kampanjoinnissa! Yksi parhaita henkilökohtaisia vaalivoittoja onkin nämä ihmissuhteet. Teen parhaani ollakseni luottamuksen arvoinen. 

Olen myös kiitollinen kaikesta saamastani palautteesta. Kymmenet ihmiset ovat lähestyneet viestein antaakseen palautetta ja kannustaneet eteen päin. Monet näistä viesteistä ovat sisältäneet loppuhuomautuksen, etteivät esim puoluevalinnan takia aio minua kuitenkaan äänestää, mutta toivovat että tulen valituksi. Tällainen palaute on vähintään yhtä arvokasta kuin annetut äänet. Win-win! Vaalit ovat muuten vähän kuin urheilu: Vain tehdyt maalit lasketaan - pelitavasta tai tolppakilahduksista ei palkita.


Miksi sitten sain ääniä? Oman asuinalueen äänimäärään vaikutti varmasti tekemäni selvitystyö alueen lapsiperheiden hyväksi. Tarkkoja perusteluja voi tietysti kysyä vain äänestäneiltä, mutta palautteen perusteella uskon (ja toivon), että taustalla on pääosin 2 tekijää. Ensinnäkin, otin heti alkuun tavoitteekseni puhua asioista kansantajuisesti. Toisekseen, koulutuksenikin pohjalta olen taipuvainen faktapohjaiseen perusteltuun argumentointiin, “mutulla” tai ideologioilla ei paljon ole sijaa lääkärin päässä. Keskustelen mielelläni aivan kaikesta, ja erityisesti haluan haastavaakin keskustelua asioiden tilasta. Minulla ei ole mitään tarvetta haukkua ketään. Vaadin kuitenkin (ja tulen vaatimaan tulevaa valtuustoa ja virkamiehiäkin) perustelemaan näkemyksen tosiasioilla, mieluiten mitattavissa olevilla. Ja lupaan, että lahtelaiset kuulevat jatkossakin politiikasta selkokielellä.

Olen tottunut tekemään yhteistyössä asioita ja ottamaan kaikki huomioon. Neuvottelen työkseni - joko potilaiden tai asiakasorganisaatioiden edustajien kanssa. Yksin ei saa mitään aikaiseksi. Vaadin tekemisen meininkiä ja asioihin puuttumista. Eräs palaute lämmitti kampanjan aikana mieltäni erityisesti: “Oot sä kyllä tosi tiukka, muttet yhtään ärsyttävä.” Ehkä yksi kauneimpia saamiani palautteita. 

Minä lähdin mukaan, koska olen huolissani siitä, millainen Lahti (ja Suomi) lapsillemme jää. Lapsia on pian kolme, kuopuksen on arvioitu saapuvan keskikesän juhlana valtuustokauden alkajaisiksi. Tuleeko tästä 4-vuotisesta jaksosta raskas? Kyllä. Tilasinko helppoa? En. Laulussa kaiken takana on nainen, nyt se on mies. Kiitos miehelleni tuesta, sparrauksesta ja avusta. Myös lastemme isovanhemmat ovat kokeneet tavoitteeni aivan yhtä tärkeiksi, ja lupautuneet olemaan apuna, jotta voin osallistua politiikkaan - valtava kiitos heillekin jo nyt! 

Muistutan jälleen: Laittakaa palautetta, kysykää, kommentoikaa ja keskustelkaa. Odotan innolla ja mielenkiinnolla työskentelyä uudessa valtuustossa yhteistyössä muiden kuntalaisten luottamuksen ansainneiden kanssa. Toivottavasti asiat etenevät hyvään suuntaan. Politiikka on meitä ihmisiä varten.




perjantai 31. maaliskuuta 2017

Ilmainen varhaiskasvatus ja realiteetit

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja ympäri Suomen koskien ilmaista varhaiskasvatusta. ESS uutisoi vaalikonetuloksista aiheeseen liittyen eilen - suurin osa kuntavaaliehdokkaista Lahdessa kannattaa ilmaista varhaiskasvatusta. 

Hämmennys kuvaa sanana eniten kyselijöiden ja myös omia tuntemuksiani. Mainittakoon, että yhtä lukuunottamatta yhteydenottajat ovat vanhempia, joilla on päiväkoti-ikäisiä lapsia. Esimerkiksi Lahdessa on ensinnäkin päiväkotipaikkapula. Edes lastensuojelun asiakkaille ei tahdo löytyä paikkoja *objektiivisen* tarpeen kohdatessa perhettä. Subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen rajattiin syksyllä 2016 säästösyistä. Asun itse alueella, jossa päivähoitopaikoista on niin huutava pula, että emme saaneet kumpaakaan lastamme lähipäiväkotiin kun minun piti palata vanhempainvapaalta työhön, lapset olivat sijoitettuna eri päiväkoteihin. Lisäksi 3-5-vuotiaiden osuus varhaiskasvatuksessa on kaupungissamme alle 70% kun tavoitteeksi on asetettu 95%. Jostain siis tarvitaan jokatapauksessa monta sataa lisäpaikkaa. Tavoite toki helpommin savutetaan jos palvelu on ilmaista.

Päiväkodeissa ryhmät ovat täysiä ja henkilöstömitoitus on lain mukainen *minimi*. Budjetin tiukkuudesta johtuen on asetettu sijaiskieltoja. Henkilökunta tekee lähes ylimaallisen upeaa työtä olemattomilla resursseilla, joissain paikoissa sisäilmaongelmista kärsien. Hammashuolto suosittelee lapsille 2 xylitol-pastillia joka aterian jälkeen eli 6 pastillia päiväkotipäivänä. Säästösyistä kaupunki tarjoaa ilmeisesti vain 1-2 pastillia/lapsi/päivä. 

Olen keskustellut Lahden kaupungin sivistyslautakunnan jäsenten kanssa sekä kuunnellut sivistystoimialajohtajaa ja valtuutettuja asiaan liittyen. Kaikkiin kehitysehdotuksiin tiivistetty vastaus on "ei ole rahaa". 

Ja nyt, nyt ollaan sitä mieltä, että varhaiskasvatuksen täytyy olla ilmaista. En edes tiedä, mitä sanoisin. Mistä sitä rahaa yhtäkkiä tuli? Minuun yhteyttä ottaneet tavalliset perheet ovat kertoneet, etteivät he halua ilmaista varhaiskasvatusta. He maksavat siitä mielellään ja tietävät että se on nyt jo edullista ja tarpeen mukaan jopa ilmaista. Sen sijaan vanhemmat toivovat ylipäänsä varhaiskasvatusta: puhtaassa, viihtyisässä lähipäiväkodissa. He toivovat, että lapsille on tarjolla syli ja laadukasta ruokaa. He toivovat, että koulutettu henkilökunta viihtyy työssään eikä ole ylikuormittunutta. 

Peräänkuulutan vastuullisuutta. Olisihan se ilmainen varhaiskasvatus "ihan kiva", ja joissain kaupungeissa jo todellisuuttakin. Mutta erityisesti Lahdessa näen tässä asiassa useita kehityskohteita, jotka ylimääräisen rahan ilmaantuessa täytyy ensin laittaa kuntoon. On myös epäselvää, mitä tämä maksuttomuus tarkoittaisi perhepäivähoidon tai yksityisten päiväkotien asiakkaille.

Kuulen mielelläni ilmaista varhaiskasvatusta kannattavilta perusteet esitykselle, sekä mistä raha otetaan eli mistä leikataan. Toivon, että tavoitteena ei ole veronkorotukset.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Lapset - nuo kuntabudjetin miinukset

Perheemme törmäsi omakohtaisesti päivähoitopaikkapulaan jo toista kertaa viime vuonna, kun minun olisi pitänyt palata äitiyslomalta töihin. Samaa olen kuullut muistakin perheistä. Viime vuonna Lahti päätti rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta lain asettamaan minimiin eli 20 tuntia viikossa. Asiaan liittyi värikkäitä käänteitä. Sen lisäksi lähes kaikissa kaupungin päiväkodeissa myös henkilöstömitoitus (eli lapsimäärä/aikuinen) on lain asettama minimi ja säästösyistä päiväkodeissa ja kouluissa on sijaiskielto. Mainoslause "Lahti - lasten kaupunki" ei tunnu ihan todelliselta.

Kaiken kaikkiaan keskustelu pyörii vain rahassa. Otetaan sitten reipas talousnäkökulma. Mitä muuta lapset ovat koskaan aiheuttaneet kuin kustannuksia? Eiväthän he “tuo pöytään” mitään! Onko johtopäätös siis, että lapset ovat vain iso miinus budjetissa?


Ei. Avaan hieman omaa ajatuskulkuani.

Syntyvyys Suomessa on yhtä alhaisella tasolla kuin nälkävuosina. Talousnäkökulmasta tämä on erityisen huolestuttavaa: väestö ikääntyy, elää pidempään kuin ennen ja kannattavan huoltosuhteen ylläpitäminen alkaa olla maahanmuuton varassa. Pääekonomisti Pasi Kuoppamäki toteaa UusiSuomi -sivuston jutussa: “Meidän on pidettävä huoli siitä, että lasten hankkiminen on tietyllä tapaa mahdollisimman helppoa. Siitä, että päivähoitoratkaisut ja muut mallit tukevat sitä, että Suomessa kannattaa hankkia edelleen lapsia.


Suomen työllisyysaste erityisesti nuorehkojen naisten osalta on Suomessa hälyttävän alhaalla verrattuna naapurimaihin - osasyitä ovat perhevapaajärjestelmä ja päivähoitotilanne. Kustannuksia? Ei, vaan investointeja, jotka mahdollistavat väestörakenteen edullisen kehittymisen ja työllistymisen, jotka osaltaan lisäävät veronmaksua, kulutusta, työpaikkoja ja sitä myöten talouskasvua. Valtakunnan politiikan lisäksi tähän voidaan vaikuttaa myös kuntatasolla - laki asettaa vain minimitason, jota ei saa alittaa. Jokaisella kunnalla on mahdollisuus tehdä omat, paremmat ratkaisunsa.


Entä se varhaiskasvatus? Laadukas varhaiskasvatus on yhteiskuntatalouden näkökulmasta parasta mahdollista tulevaisuuteen panostamista. On arvioitu, että 1euro sijoitettuna varhaiskasvatukseen tulee jopa 7-kertaisena takaisin myöhemmissä vaiheissa. Laittaisitko sinä seiskan kertoimella rahasi likoon? Minusta kuulostaa idioottivarmalta sijoitukselta. Valtakunnallinen tavoite on sekä koulutuksen että ennaltaehkäisevän sosiaalityön näkökulmasta nostaa 3-5-vuotiaiden varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten osuus 95%:iin. Luku Lahdessa nyt? 67 %.

Näkyykö päätöksenteossa ja ennen kaikkea keskustelussa oikea suunta? Kunkin perheen ja yksilön ratkaisut ovat henkilökohtaisia, mutta näkisin mielelläni että ainakin oma kotikaupunkini toivottaisi tulevat veronmaksajat ja heidän vanhempansa lämpimästi tervetulleiksi kaupunkiin. 

Taannoisessa perhepoliittisessa tilaisuudessa käytin puheenvuoron siitä, onko tässä kyseessä "lapset vs. vanhukset" tilanne. Kun itse ajan voimakkaasti lasten ja nuorten etua, tarkoittaako se, että ikäihmiset saa mielestäni unohtaa? Ei. Minä toivon, että tulevilla sukupolvilla on asiat mahdollisimman hyvin, jotta nimenomaan meistä vanhuksista voidaan aikanaan pitää huolta ja yhteiskunnan talous on kestävällä pohjalla. Se on huolenpitoa huomennakin. Tässä maassa kukaan ei maksa omia eläkkeitään.  
“Äänestäisin.” vastasi minulle tuleva perhe- ja peruspalveluministeri.