Sotesta 7: Hoidon jatkuvuus

Onko sinulla kokemus jatkuvasti vaihtuvasta lääkäristä? Turhauttaako asioiden selittäminen moneen kertaan? Duodecim –lehdessä on kollega Risto Raivion erinomainen katsaus hoidon jatkuvuuden merkitykseen terveydenhuollossa. Aihe on äärimmäisen ajankohtainen sote-uudistuksen valmistelussa sekä kuntien talousarviosuunnittelussa.

Viittasin valtion tyhjenevään rahasäkkiin jo sote-kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa. Raivio kirjoittaa: ”Väestön hyvinvoinnin turvaaminen ja edistäminen edellyttävät toimintatavan muutosta. Tuotantokeskeisestä, vajavuuksiin keskittyvästä toimintamallista on pakko siirtyä ihmiskeskeiseen toimintatapaan, joka ottaa huomioon kaikkien osapuolten voimavarat.” Kyse on siis sekä potilaiden, hoitohenkilökunnan että järjestelmän voimavaroista. 

Koko sote-uudistus lähti (lähtee edelleen?) ajatuksesta, että parannetaan toimintaa ja kustannustehokkuutta mm yhdistämällä toimintoja ja purkamalla raja-aitoja (integraatio). Tämä edistäisi myös hoidon jatkuvuutta. Hoitosuhteen jatkuvuuden puute on yhdistetty terveydenhuollon kustannusten lisääntymiseen ja hoidon päällekkäisyyteen eli turhiin kustannuksiin. Tähän liittyy myös tietojärjestelmäongelmat. Pahimmillaan samalta potilaalta otetaan useamman kerran kuukaudessa samat laboratoriokokeet eri lääkäreiden määrääminä, koska eivät tiedä toisistaan tai näe toistensa määräämien tutkimusten tuloksia.

Hoidon jatkuvuudessa olennaista on, että potilas tapaa saman terveydenhuoltoalan ammattihenkilön toistuvasti (hoitaja tai lääkäri, mieluiten tiimi). Varsinkin perusterveydenhuollossa tunnettu iskulause ”ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus” korostuu. Hoitohenkilökunnan on merkittävästi helpompi (lue: halvempi, nopeampi ja tehokkaampi) tehdä potilasta koskevia päätöksiä, kun hän tuntee henkilön historiaa ja elinolosuhteita. Perusterveydenhuollon lääkärit ovatkin parhaillaan ikään kuin koordinaattoreita, joilla on aina kokonaiskuva potilaan tilanteesta sivupolkuineen. 

Järjestelmän tehtävä on tunnistaa tarve ja haasteet ja järjestää sitten olosuhteet toimiviksi. Hoidon jatkuvuuden merkitys kustannuksiin jää helposti epäselväksi henkilölle, jolla ei ole kosketuspintaa terveydenhuollon arkeen. Kuten katsauksessa todetaan, hoidon jatkuvuuden merkityksestä ja myönteisistä vaikutuksista perusterveydenhuollon potilaille, terveydenhuollon ammattilaisille sekä palvelujärjestelmälle on runsaasti tutkimukseen perustuvaa tietoa. Potilaiden, terveydenhuollon toimijoiden ja erityisesti päättäjien tietoisuutta hoidon jatkuvuuden merkityksestä tulisikin lisätä.

Jäljelle jää enää kysymys siitä, onko tahtotilaa huomioida tämä ”humanistinen” keino terveydenhuoltokustannusten hillitsemiseksi ja työhyvinvoinnin parantamiseksi. Entä onko tahtotilaa ylläpitää terveydenhuollon ammattihenkilöiden työhyvinvointia, jotta hoidon jatkuvuus ja sitä myöten kulukuri varmistetaan?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuka vastaa nuorten hyvinvoinnista?

Ilmainen varhaiskasvatus ja realiteetit